Saaren Kartano: Outi Tuomivaara, Partnevia

Miksi maisemasuunnittelija?

Voimme suunnitella uuden kotisi pihan tai tehdä vanhalle pihalle parannussuunnitelman. Kesämökillä voimme suunnitella rinnetonttisi järjestelyt uusiksi, tehdä mökkipihasta helposti hoidettavan tai puutarhaharrastajan paratiisin. Taloyhtiön pihan poikkeuksellinen vihreys, laadukkaat yhteensopivat pintamateriaalit ja toimintojen sijoittelu ovat usein meidän käsialaamme. Olemme ammattilaisia myös liikuntapaikkojen, virkistysreittien ja leikkipaikkojen suunnittelussa. Kaupunkien katuja ajaessasi saatat kiertää suunnittelemaamme vehreän taiteellista kiertoliittymää. Katu- ja liikenneviheralueiden suunnittelussa osaamme huomioida mikä puu tai pensas pärjää missäkin, minkälaista kasvualustaa se vaatii ja miten sitä jatkossa hoidetaan.

Osaamme myös suunnitella ja inventoida kulttuurimaisemia, perinnemaisemia, kartanopihoja ja -puistoja sekä laajoja maisemakokonaisuuksia. Kävelitköhän juuri tänään aukiolla, torilla, kävelykadulla tai matkakeskuksessa, joiden suunnittelussa olemme olleet mukana? Kaavoittajakin tarvitsee apuamme, kun mietimme, millä periaatteella uuden asuinalueen kuivatus hoidetaan ja miten hulevedet hallitaan. Entäpä se puisto, jossa vietät aikaasi, ulkoilutat koiraasi,
leikit lapsesi kanssa, nautit rauhasta ja hiljaisuudesta? Sekin on meidän heiniämme.

Suunnittelun lisäksi suuri osa meistä myös rakentaa, rakennuttaa, valvoo, hoitaa ja ylläpitää edellä mainittuja kohteita. Suunnittelutyömme vaatii monipuolista osaamista. Maisemasuunnittelijat suorittavat ammattikorkeakoulun 240 op laajuisen rakennetun ympäristön hortonomin tutkinnon, saman laajuisen kuin esimerkiksi rakennusarkkitehdit ja maanmittausinsinöörit. Työmme koostuu monien eri asioiden yhteensovittamisesta ja huomioimisesta. Erityisen tärkeää on kunkin suunnittelukohteen erityisvaatimusten ymmärtäminen ja vuorovaikutus asiakkaiden, yhteistyökumppanien sekä käyttäjien kanssa.

Yläkuva: Äventyrsgolf, Pargas, Daniel Falck

Löydä maisemasuunnittelija

Jäsenemme toimivat ympäri Suomea monella eri paikkakunnalla. Etsi sopiva maisemasuunnittelija!

Maisemasuunnittelu Harju-Soini Oy
Soili Harju-Soini
www.harjusoini.fi
040 075 4840
suunnittelu@harjusoini.fi
Kumpulantie 3
00520 HELSINKI
Piha- ja puistosuunnittelu Hanna Hentinen
Hanna Hentinen
www.maisematiimi.fi
050 528 1105
hanna.hentinen@maisematiimi.fi
Bulevardi 3 B 22
00120 HELSINKI
Viher- ja ympäristökonsultointi Vireo Oy
Kirsi Laatunen
040 764 5472
konsultointi@vireo.fi
Tehtaankatu 40 B 18
00150 HELSINKI
WSP Finland Oy
WSP Finland Oy
Maija Elo
www.wsp.com/fi-FI
040 194 4742
maija.elo@wsp.com
Heikkiläntie 7
00210 HELSINKI
Piha- ja puistosuunnittelu
Piha- ja puistosuunnittelu Pirttijärvi Oy
Marko Pirttijärvi
www.pihajapuistosuunnittelu.fi
040 562 5462
marko.pirttijarvi@pihajapuisto.com
Paulankatu 2 C LT 6
00240 HELSINKI
Ympäristösuunnittelu
Ympäristösuunnittelu Liisa Alanko Oy
Liisa Alanko
www.ymparistosuunnittelu.net
040 043 2233
liisa.alanko@ymparistosuunnittelu.net
Eskolantie 1
00720 HELSINKI
Maisemasuunnittelu-
Maisemasuunnittelu-Landskapsplanering LINDÉN Oy
Karolina Lindén
www.puutarhasuunnitelma.fi
040 529 4486
info@puutarhasuunnitelma.fi
Rubiinikehä 17 B
01700 VANTAA
Vihersuunnittelu Jokela Oy
Jari Jokela
www.maisematiimi.fi
040 030 4081
jari.jokela@maisematiimi.fi
Mäkikorventie 11
01860 PERTTULA
Viherkuutio Oy
Viherkuutio Oy
Minna Harju
www.viherkuutio.fi
0400 906 156
maisemasuunnittelija@minnaharju.fi
Viherkuutio OY
Korjaamotie 2
49400 HAMINA
Sitowise Oy
Monica Elander-Heino
www.sitowise.com
040 849 1370
monica.elander-heino@sitowise.com
ESPOO, JYVÄSKYLÄ, KUOPIO, OULU
ViherKeskinen Oy
ViherKeskinen Oy
Kerkko Keskinen
www.viherkeskinen.fi
040 543 5631
kerkko.keskinen@viherkeskinen.fi
Finnoonniitynkuja 1 B 26
02270 ESPOO
Ramboll Finland Oy
Ramboll Finland Oy
Matleena Hallikainen
www.ramboll.fi

matleena.hallikainen@ramboll.fi
PL 25 (Säterinkatu 6)
02601 ESPOO

Maisema-aula Oy
Maisema-aula Oy
Jaana Hakola
www.maisema-aula.fi
045 124 2220
jaana.hakola@maisema-aula.fi
Nummitie 19 B
02730 ESPOO
Piha- ja vihersuunnittelu
Piha- ja vihersuunnittelu ViherForma
Lotta Mäkinen
www.viherforma.fi
040 528 1891
lotta@viherforma.fi
Pehtoorinkuja 3
02940 ESPOO
Suniplan Systems Oy
Suniplan Systems Oy
Monica Äijälä
www.suniplan.fi
040 593 2600
monica.aijala@suniplan.fi
Bastnäsintie 244
04170 PAIPPINEN
Allium Oy
Allium Oy
Laukia Salla
www.allium.fi
040 070 5123
salla.laukia@allium.fi
Päivölänrinne 11 G 25
04220 KERAVA
Puutarhasuunnittelu
Puutarhasuunnittelu Puksipuu
Sari Lampinen
www.puksipuu.fi
050 331 6091
sari.lampinen@puksipuu.fi
Paloplaaninkuja 5
04300 TUUSULA
Piha- ja maisemasuunnittelu VG-Plan
Barbro Bergman-Robertz
www.vgplan.fi
040 502 4399
bbr@vgplan.fi
Rovastintie 2
06100 PORVOO
Toivepiha Oy
Toivepiha Oy
Sanna Moilanen
www.toivepiha.fi
050 591 1234
sanna@toivepiha.fi
Särkijärventie 158 A
09120 KARJALOHJA
Maisemakonttori Oy
Anu Virtanen
www.maisema.net
050 541 3678
anu.virtanen@maisema.net
Riihipellonkatu 34
10320 RAASEPORI
Maisemasuunnittelu
Maisemasuunnittelu Parempia Pihoja Oy
Tanja Nieminen
www.maisemasuunnittelu.fi
040 534 0723
tanja.nieminen@maisemasuunnittelu.fi
Voimapiha 10 B
13110 HÄMEENLINNA
Pihasuunnittelu
Pihasuunnittelu Susanna Rantanen
Susanna Rantanen
https://pihasuunnittelu.eu/
045 131 8938
pihasuunnittelususannarantanen@gmail.com
Toisenmäenkuja 7
15270 Kukkila
Puutarhapalvelu Leena Veikkola Ky
Leena Veikkola
www.dreamgarden.fi
050 322 5360
leena.veikkola@dreamgarden.fi
Leiniäntie 103
16900 LAMMI
Entti Oy
Entti Oy
entti@entti.fi
010 292 5959
Kaanaantie 68
21120 RAISIO
https://entti.fi/
Lännen Viherpalvelu
Lännen Viherpalvelu
Katriina Kudjoi
www.lkpalvelu.fi

katriina.kudjoi@lkpalvelu.fi
Kokkolankatu 4
33300 TAMPERE

Vihersuunnittelu Hanna Hakala
Hanna Hakala
040 736 1450
hanna.hakala@elisanet.fi
Riihipellonkatu 4 A 5
33530 TAMPERE
Vihersuunnittelu Tolvanen
Heljä Tolvanen
www.vihersuunnittelutolvanen.fi
040 752 8475
helja.tolvanen@elisanet.fi
Ruottisenahokatu 8 A 3
80710 LEHMO (Kontiolahti)
VSU maisema-arkkitehdit Oy
Outi Palosaari
www.vsu.fi
040 7188336
outi.palosaari@vsu.fi
Uusikatu 24 G 72
90100 OULU
Tähtitorninkatu 22 E 97
00140 HELSINKI
GreenDreams Oy
GreenDreams Oy
Minna Hänninen
www.greendreams.fi
040 718 8870
minna@greendreams.fi
Puutarhakatu 17 as 1
90130 OULU
Carmenia Oy
Carmenia Oy
Meeri Alatalo
www.carmenia.fi
045 321 0116
toimisto@carmenia.fi
Johanna Rahko
045 321 0117
johanna.rahko@carmenia.fi
Hiltusentie 25 B 7
90620 OULU
Piha- ja Vihersuunnittelu
Piha- ja Vihersuunnittelu AnitaS
Anita Simi
www.anitas.fi
040 035 9205
anita.simi@pp.inet.fi
Sorosentie 138
91100 II
Vihersuunnittelu Sarastus Oy
Vihersuunnittelu Sarastus OyRaisa Heino
https://sarastusoy.fi/
040 584 6994
raisa@sarastusoy.fi
Teeritie 2 as 2
42300 Jämsänkoski
Pihaus oy
Pihaus oyJenna Pelttari
https://www.pihaus.fi/
050 3363400
jenna@pihaus.fi
Hämeenkatu 10
11100 Riihimäki
Insinööritoimisto Vevira Oy
Insinööritoimisto Vevira OySvetlana Fedorova
Fedorova Svetlana
https://vevira.fi
050 597 8725
svetlana.fedorova@vevira.fi
Vannetie 59B
00430 HELSINKI

Henkilöjäsenet

Henkilöjäsenet toimivat virka-, työ- tai konsulttitehtävissään viheralueiden suunnittelijana, rakentamisen ja kunnossapidon valvojana, rakennuttajana tai näihin liittyvissä opetustehtävissä. Henkilöjäsenen pätevyysvaatimuksena on maisema- ja ympäristösuunnittelutehtäviin soveltuva korkea-asteen tutkinto.

Katso henkilöjäsenet

Opiskelijajäsenet

Opiskelijajäsenet ovat rakennetun ympäristön hortonomin tai ympäristösuunnittelun korkea-asteentutkintoa suorittavia henkilöitä.

Katso opiskelijajäsenet

Tutustu maisemasuunnitteluun

Lue lisää

Jaa sosiaalisessa mediassa